Haluan kuolla kuin koira

Minna Lindgren / HS Essee 22.3.2024

Kauhutarinoissa laki eutanasiasta johtaisi vanhusten, kehitysvammaisten ja muiden heikko-
osaisten mielivaltaiseen listimiseen.”

Joitain vuosia sitten kissani putosi seitsemännestä kerroksesta kadulle mutta ei kuollut. Veimme
sen päivystävälle eläinlääkärille. Kissan monet luut olivat murtuneet ja sisäelimet vaurioituneet.
Lääkäri ei esittänyt urheata eikä kaunistellut tilannetta. Hän vilautti tutkimusten ja operaatioiden
hinnastoa, mutta jo ennen sitä ymmärsin, mistä oli kyse. Jos kissa jäisi eloon, se kärsisi. Niinpä sille
tehtiin eutanasia, suomeksi ”hyvä kuolema”.

Kissa näytti kuolleena rauhalliselta. Aivan kuin isäni, joka sai usean vuoden odotuksen jälkeen
lopulta kuolla vanhuuteen ilman, että lääkärit häiritsivät häntä. Pidän molempien kuolemaa
kauniina, vaikka ne tuottivat surua. Koska elämä päättyy kuolemaan ja elämme yhä vanhemmiksi,
on meidän opittava myös ymmärtämään, mitä on onnellinen kuolema.

Kuoleman yhteydessä puhutaan oikeasta ajasta. Niin moni kuolee väärään aikaan, että en enää
tiedä, mikä olisi oikein aika kuolla. Nuorena nukkuneet tekevät meidät lohduttomiksi eikä liene
surullisempaa kohtaloa kuin joutua hautaamaan lapsensa. Pienten lasten vanhempien ei pitäisi
kuolla. Mutta lopulta kuolema alkaakin olla ihmisen seuraava jännittävä tapahtuma, jota vastaan
ei pidä taistella.

Vanhuus on vaikeasti määriteltävä elämänvaihe. Minulle se merkitsee henkistä vapautumista,
elämää huumorin ja uteliaisuuden voimalla. Luultavasti ihminen on vanhus, kun hän suhtautuu
positiivisesti omaan kuolemaansa, osaa sitä odottaa ja jopa toivoa.

Kaikkien elämä ei mene yhtä kauniisti. Ihmiset kuolevat parantumattomiin tauteihin, joita
lääketiede tunnistaa yhä enemmän. Niissä tieto lisää tuskaa. Lääkäri tietää, miten ihmisen
viimeiset vuodet tulevat etenemään, mutta ei pysty parantamaan. Oireita lääkitään, ja joskus
niiden tuottamia sivuvaikutuksia joudutaan myös lääkitsemään, jolloin lääkekuorma kasvaa
suureksi ja aiheuttaa lisäongelmia. Potilas ei ole lainkaan terveempi, kenties päinvastoin.

Erilaiset rappeuttavat taudit, monet syövät, lihastaudeiksi kutsutut sairaudet ja muut epätoivotut
kohtalot tuottavat kantajalleen suunnatonta ahdistusta ja pelkoa. Milloin en enää kävele? Koska
menetän puhekykyni? Miten rasittavaksi tulen läheisilleni? Kuinka paljon kestän kipua? Kuka
minua syöttää, kuka vaihtaa vaippani?

Hollannissa on tutkittu parantumattomasti sairaita, joille myönnettiin lupa eutanasiaan. Kaikki
eivät käyttäneet oikeuttaan, useimmiten siksi, että lupa tuli liian myöhään. Lohduttavinta oli se,
että eutanasialuvan jälkeen parantumattomasti sairaat elivät ennustettaan pitempään ja
onnellisempina. Syykin on selvä: heidän ei tarvinnut enää miettiä tulevaa. Suurin ahdistus oli
poissa, kun tiesi voivansa itse päättää, milloin on hyvä kuolla.

Kukaan ei pysty arvioimaan toisen kivun ja kärsimyksen määrää. Lääketiede ei ole kehittänyt
menetelmää, jolla näitä tuntemuksia todennettaisiin. Yleensä kipua mitataan kysymällä, mihin
tunne sijoittuu asteikolla yhdestä kymmeneen. Jos kysymys esitetään terveyskeskuksen
ajanvarauksessa, on syytä ilmoittaa lukemaksi vähintään 9, jotta pääsee lääkärin vastaanotolle.
Myös äänekäs voihke edistää asiaa.

Jostain syystä pidämme lääkäriä ja pappia kuoleman auktoriteetteina. Mutta kummankaan
asiantuntemus ei oikeuta päättämään, kärsiikö toinen ihminen liikaa tai koska on oikea aika kuolla.
Sen tietää ainoastaan ihminen itse. Ja kun kyse on parantumattomasti sairaan ihmisen kuolemaan
johtavasta kärsimyksestä, kuoleva ei ole yksin. Kaikki hänen lähelläänkin kärsivät, myös hoitajat,
jotka ovat kokeneimpia kuoleman ja kivun asiantuntijoita, vaikka heitä harvoin kuunnellaan.
Ei ole ihme, että sairaanhoitajista selvä enemmistö kannattaa eutanasiaa. Hoitajat istuvat
kuolevan vierellä, ja heiltä nämä huutavat apua silloin, kun mitään ei ole tehtävissä. Lääkärit (ja
papit) eivät ole hoitamisen etulinjassa, ja siksi heidän on helpompi suhtautua epäilevästi
eutanasiaan. Usein lääkärit vetoavat velvollisuuteensa taistella elämän puolesta. Mutta lääkärin
valaan ja siten tehtäviin kuuluu myös kärsimyksen vähentäminen. Tätä puolta ammattietiikassa ei
tule väheksyä.

Meillä on toivoa, sillä vähitellen lääkäreidenkin mieli muuttuu. Tuoreimmassa kyselyssä
suomalaisista lääkäreistä yli puolet suhtautuu eutanasiaan myönteisesti. Kaikista suomalaisista
eutanasian hyväksyy 70 – 85 % kyselystä riippuen.

Saattohoito on osa palliatiivista hoitoa, sen ajallisesti viimeisin osa. Siinä tunnustetaan potilaan tila
kuolemaan johtavaksi, luovutaan parantamiseen tähtäävästä hoidosta ja keskitytään kivun
lievitykseen. Hyvin lievitetty kipu ei kuitenkaan auta kaikkia kuoleman kanssa kamppailevia.
Kenties kauhein kohtalo on niillä, joiden kuolema on pitkäaikainen, vähittäinen tukehtuminen. Se
voi kestää viikkoja, jopa kuukausia.

Eutanasia on osa saattohoitoa. Se mahdollistaa kauniin kuoleman niille, jotka tietävät kuolevansa
jo todettuun ja pitkälle edenneeseen tautiin. Eutanasia liittyy ennen kaikkea ihmisen
itsemääräämisoikeuteen, siihen, että saamme itse päättää, koska kipu tai kärsimys on
sietämätöntä.

Hoidon lopettaminen, hengityslaitteesta irrottaminen, sedaatio eli nukuttaminen kuolettavasti,
avustettu itsemurha, riittävä annos morfiinia – kaikki nämä edistävät kuolemaa ja vähentävät
potilaan kärsimystä. Juridisesti tilanne on Suomessa epäselvä, sillä tietoinen kuolemassa
avustaminen ei ole sallittua.

Laki eutanasiasta olisikin tärkeä myös lääkäreiden kannalta, sillä vasta se takaa lääkäreiden
oikeusturvan. Tällä hetkellä aika moni lääkäri voisi joutua syytteeseen kuoleman tuottamisesta tai
siinä avustamisessa. Hollannissa lakialoitteen tekivät nimenomaan lääkärit, jotka vaativat itselleen
parempaa oikeusturvaa.

Kauhutarinoissa laki eutanasiasta johtaisi vanhusten, kehitysvammaisten ja muiden heikko-
osaisten mielivaltaiseen listimiseen. Nämä puheet ovat paitsi irvokkaita, myös valheellisia.
Eutanasiasta määrää aina ihminen itse.

Prosessi menee näin: Henkilöllä on lääkärin tekemä diagnoosi parantumattomasta sairaudesta,
minkä jälkeen hän voi ainoa oikeutta eutanasiaan. Sen myöntää hoitava lääkäri konsultoituaan
toista, riippumatonta lääkäriä. Luvan saatuaan henkilö päättää itse, koska eutanasia toteutetaan.
Lääkäri voi kieltäytyä tehtävästä. Ketään ei pakoteta tekemään eutanasiaa eikä sitä voi kenellekään
tehdä vasten omaa tahtoa.

Eutanasiapalvelut kukoistavat Suomessakin, nimittäin eläinlääkäriasemilla, joista on tullut johtavia
hyvän kuoleman edistäjiä. Missään ei puhuta kauniimmin kuolemasta kuin niiden nettisivuilla.
”Kärsimystä ei pidä pitkittää, jos elämänlaatu ei enää ole entisellään. Ethän halua rakkaimpasi
kärsivän”, neuvotaan lemmikin omistajaa. Koirien, kissojen, rottien, käärmeiden ja frettien
kohdalla eutanasia on rakastava, armollinen teko. Mutta voisiko ihminen rakastaa myös itseään ja
läheisiään sen verran, että saisi halutessaan kuolla kauniisti? Emmekö mekin voisi kuolla yhtä
lempeästi kuin koira?

Jaa linkki:
© 2024 minnalindgren.fi. All rights reserved.