Urheiluhullut, Radio Suomi, 9.5.2022
Ihminen taitaa tosiaan kuvitella olevansa luomakunnan herra, ikään kuin kaikki muut täällä pallolla olisivat vain meitä varten ja me näitä muita älykkäämpinä voisimme päättää, mihin ja miten niitä käytämme. Siksi syömme suurimman osan elävistä olennoista ja ne, joita emme syö, valjastamme hupikäyttöön. Näin on syntynyt eläinurheilu, jossa pisimpänä perinteenä on ollut paitsi eläinten rääkkääminen, myös vedonlyönti. Aina on lyöty vetoa siitä, mikä koirista, hevosista tai kilpikonnista on nopein ja kenen kukko tai gekko pieksee muut. Asialla on toinenkin nimi: rahanpesu, ja siksi se on yhä suosittua.
Härkätaistelu on antiikin tragedian variaatio, pisimpään katkeamattomana jatkunut teatterin muoto, jota voidaan puolustella ihmisen ylivertaisuuden näkökulmasta. Koska meille se on ollut niin pitkään tärkeä osa kulttuuria, emme näe mitään estettä näännyttää ja tappaa härkiä vain saadaksemme hieman sunnuntai-iloa elämäämme. Härkätaistelun puolustajat muistavat toki kertoa, että yhtäkään eläintä ei eläessään hoideta niin hyvin kuin härkiä ennen taistelua, mutta se tuskin lohduttaa härkää areenalla.
Olemme mestareita selittämään kaiken parhain päin. Uskottelemme itsellemme, että hevonen nauttii, kun sitä kuljetetaan lentokoneessa arvokisoihin voittamaan kultamitali, ikään kuin hevosella olisi ihmisen kaltainen kilpailuvietti, halu menestyä ja sen arvomaailmassa olympialaiset olisi tärkeämpi tavoite kuin piirimestaruus. Varmaan mikä tahansa eläin voidaan alistaa voitontahtoiseksi, mutta se ei vielä tarkoita, että radan ympäri juokseminen olisi sille lajityypillinen ominaisuus. Vai oletteko nähneet, että seeprat, leijonat ja gnut savannilla jatkuvasti juoksisivat kilpaa ja loikkisivat yhä korkeampien esteiden yli?
Kaikista eläinurheiluista ihmeellisin on kyr-ratsastus, johon olen tutustunut sairasvuoteella olympialaisten aikaan. Siinä ihminen on opettanut hevoselle koreografian, jonka se esittää musiikin tahdissa. Suosituin musiikki on jokin Tšaikovskin balettinumero, jonka tahdissa hevonen tekee ristiaskeleita, hypähdyksiä ja pyörähtelee ympäri urheilijan istuessa sen selässä. Koska kukaan ei tule ensimmäisenä maaliin, tuomarit antavat suorituksesta tekniset ja taiteelliset pisteet. Suosikkihevoseni, koskettavasti Pähkinänsärkijän ”Ruokopillien tanssiin” eläytynyt musta eläin, menetti taiteellisia pisteitä, koska siltä pääsi turvasta hörähdys kesken suorituksen.
Eläinsuojelulaki on Suomessa pahasti jäljessä EU-standardeista. Meillä saa huolettomasti kohdella seuraeläintä niin kuin omistaja haluaa ja tuotantoeläinten oloihin on turha puuttua, koska se on ihmisen elinkeino. Urheilueläimistä ei uskalleta edes hiiskua tässä prosessissa, vaikka siinä ihminen sortuu synneistä suurimpaan ja inhimillistää eläimen. Koska minä haluan kilpailla, menestyä, kouluttaa ja alistaa, minä kohtelen eläintä näin ja pääsen olympialaisiin ja piazzalle kukkotappelun kuninkaaksi. Kun tämä joskus lopulta kielletään, seuraava askel onkin sitten urheilijansuojelulaki. Sillä haluaako ihminenkään loppujen lopuksi, että häntä kohdellaan kuin kilpahevosta?
