Miksi kuntavaaleihin?

Minna Lindgren blogi

Toimittajana olen ollut tarkka puolueettomuudesta, poliittinen sitoutuminen ei minusta sovi journalismiin. Ajatus voi olla harhaa ja lienee pitkälti traumaa 1980-luvulta, jolloin aloitin toimittajan työt yhä kovin politisoituneessa Yleisradiossa.

Kirjailijana olen kirjoittanut vanhuksista, senioreista, sivistyksestä ja peruskoulusta, ja seuraava romaanini kertoo ihmisten ja eläinten muuttuneista suhteista autioituvan kylän viimeisen kunnaneläinlääkärin näkökulmasta. Kaikkien kirjojeni tyyli on humoristinen, vaikka vakava. Huomaan olevani yhteiskunnallinen satiirikko, enkä pane sitä pahakseni.

Linjani lienee lukijoille selvä. Vastustan julkisen palvelun yksityistämistä, huolestun heikompien ja hauraimpien kohtelusta, arvostan sivistystä ja kulttuuria ja kunnioitan itseäni vanhempia ihmisiä. Lisäksi jaan päivä päivältä vakavammin nuorten huolen omasta tulevaisuudestaan maapallolla, jonka minun sukupolveni on suistanut huolestuttavaan tilaan.

Olen ollut monissa kulttuurialan luottamustehtävissä, oppilaitosten, säätiöiden ja instituutioiden hallituksissa ja johtokunnissa. Yleisradiossa ajauduin vähitellen vastuullisempiin tehtäviin päätyen lopulta Yle Radio 1:n ohjelmistopäälliköksi. Ehkä nyt voin jo tunnustaa, että olen aina rakastanut luovan työn ohessa hallintoa, organisaatioita ja päätöksentekoa. En valtaa, vaan vastuuta.

Kuntapolitiikka on käytännönläheistä välittämistä siitä, miten ihmisten arki sujuu. Siihen liittyvät kaikki lempiaiheeni: kasvatus ja koulutus, sosiaali- ja terveystoimi, ympäristö ja liikenne sekä kulttuuri ja vapaa-aika.  Ne kytkeytyvät toisiinsa ja muodostavat yhdessä kokonaisuuden, joka mahdollistaa hyvän elämän.