Näissä vaaleissa puhutaan peruskoulusta, kuten aina, koska pelkäämme yhteiskuntamme tärkeimmän tukipilarin olevan raunioitumassa. Pelko on turha. Suomalainen peruskoulu on yhä ainutlaatuinen tasa-arvon linnake, jossa hyvät oppimistulokset taataan korkeasti koulutetuilla, itsenäisesti työskentelevillä opettajilla, maksuttomalla kouluruoalla, välitunneilla ja monilla muilla yksityiskohdilla.
Vain yksi asia on jo pitkään laiminlyöty peruskoulussa: taito- ja taideaineiden opetus. Näitä turhina pidettyjä tunteja on vähennetty 90-luvulta lähtien, ja yhtä kauan on nähty oppimistuloksissa ongelmia. Vähäiset tuntimäärät aloittivat huonon kierteen. Kun opettajille ei ole riittävästi tunteja, taito- ja taideaineet hoidetaan epäpätevien opettajien voimin. Luokanopettaja voi muutamalla hassulla kurssilla ”pätevöityä” opettamaan joutoaineita. Mutta ammattitaitoinen musiikin- tai kuvaamataidon opettaja tuo paikkakunnalle ja kouluun paljon muutakin kuin korkeatasoista opetusta tunneilla.
Taito- ja taideaineiden merkitys ei liity siihen, että haluaisimme sivistää lapsia ja ohjata heitä tuleviksi taiteen harrastajiksi, kenties jopa ammattilaisiksi, tai että muovaisimme heistä luovia ja innovatiivisia kansalaisia. Kysymys on paljon vakavammasta: ihmisen kasvusta ja kehityksestä. Kuten mm. psykologian professorit Lea Pulkkinen ja Liisa Keltikangas-Järvinen ovat väsymättä selvittäneet, taito- ja taideaineet kehittävät lapsissa oppimistaitoja. Taiteet ovat ihmiselle lajityypillinen tapa kommunikoida, hahmottaa maailmaa, harjoittaa itsetuntemusta, kehittää keskittymiskykyä ja sosiaalisia taitoja ja siis kehittyä ihmisenä.
Kun koulupäivässä on riittävästi taito- ja taideaineita, luokassa säilyy rauha, oppilaiden on helpompi keskittyä ja oppimistulokset parantuvat. Nämä eivät ole turhia aineita, vaan ne ovat oikoreitti parempiin oppimistuloksiin.
