Tuntemattoman taiteilijan muistomerkki

Kun esiintyvien taiteilijoiden sulkutilaa on kestänyt yli vuosi, valtio ottaa kohmeisesti vasta ensimmäisiä askelia alan romahtamisen estämiseksi. On tullut surullisen epämääräinen Exit-suunnitelma, joka tuo mieleen vain sen, että kuolema on lääkärilatinaksi exitus. Ja on nypitty pinseteillä erityistukia taiteille ymmärtämättä, miten suurista summista ja vakavista ongelmista on kyse.

Ollaanpa realisteja. Esittäviin taiteisiin kohdistuneet rajoitukset tulevat vaikuttamaan alaan vielä sen jälkeen, kun politiikassa on siirrytty normaaliin ”veronkorotuksia vai leikkauksia”-jankkaukseen. Ainakin kuluvan vuoden loppuun ala on kuolemankourissa, ja jälleenrakennus on mahdollista vain, jos erityisiä tukia taataan vuosille 2022–23.

Tukimuodoissa on otettava huomioon eri taiteiden erityistilanteet. Kirjailijana tiedän, että kirjailijoiden työtilanne ei ole suuresti kärsinyt. Jos nyt joitain kirjastovierailuja onkin jäänyt väliin, työtilanne on etupäässä pysynyt entisellään. Musiikista kirjoittavana olen huomannut olevani pitkän työllistämisketjun häntäpäässä. Kun konsertteja ei ole tai ne ovat netissä, kukaan ei kaipaa teosesittelyjäni. Näen ympärilläni TE-tuen varassa sinnitteleviä kansainvälisiä taiteilijoita, alanvaihtoon ryhtyneitä tunnettuja nimiä ja tiedän, että suurin osa lamautuneista muusikoista on niin huonossa jamassa, ettei jaksa edes somessa asiasta valittaa. Ilman nopeita, järeitä toimia tulee konkursseja, itsemurhia, mielenterveyspotilaita ja koko taideala kurjistuu. Se taas on kansanterveydellinen ongelma, koska yleisö tarvitsee taidetta.

Taiteen Keskustoimikunnan jakamissa apurahoissa on tiukka tasa-arvon periaate, joka ei sovi kriisiaikaan. Korona ei ole kohdellut tasa-arvoisesti taiteita, joten kompensaatiokaan ei voi sitä tehdä. Musiikilla on omat keskusjärjestönsä MES ja ESES, joiden kautta keskitetty erityistuki olisi järkevä jakaa. On myös ymmärrettävä musiikkialan heterogeenisyys. Musiikin parissa työskentelee kahden eri ministeriön alaisia ammattilaisia (TEM, OKM) ja loppujen lopuksi päävastuu kuuluisi kolmannelle ministeriölle (VM), sillä kun valtio rajoittaa voimakkaasti elinkeinon harjoittamista, sillä on velvollisuus kompensoida menetyksiä.

Kun valtio jakoi viime vuonna 17,5 miljoonaa koronatukea taiteilijoille, hakijoita oli ennätysmäärä erityisesti musiikin puolella. 17,5 miljoonaa voi olla jostain näkökulmasta suuri raha, mutta se jaettiin 5200 taiteilijalle, jolloin keskimäärin saatu summa oli 3 300 euroa. Ei kovin kummoinen vuosiansio. Vielä pienempi tulee olemaan kunkin taiteilijan toimintatonni, kun nyt aukeava uusi tukipaketti on vain 15 miljoonaa. Pelkästään musiikin alalla freelancereiden tulonmenetys on 107 miljoonaa – ja summassa on otettu huomioon saadut tuet. Yrityspuolella musiikkitapahtumien tulonmenetyksen kokonaisarvio vaihtelee välillä 228–360 miljoonaa.

Tanskassa on toteutettu toimiva kompensaatiotuki, joka perustuu menetettyihin tuloihin. Menetystä verrataan aiempiin vuosiin ja tuelle on asetettu yläraja hakijaa kohden. Ruotsissa on valtion budjettiin sisällytetty kulttuurialan jälleenrakennustuki: 96,4 miljoonaa euroa. Norjassa on kehitetty taidealan yrityksille toimiva kompensaatiomalli. Missä viipyy Suomen malli? Jaksaako siihen enää kukaan uskoa, kun Exit-suunnitelmassa kuunnellaan mieluummin matkailu- ja ravintola-alan yrittäjiä kuin taiteilijoita ja kulttuuriministeri vaalii tapahtumapuolella hellimmin hengellisiä kesäjuhlia?

Tarjoan vapaasti käytettäväksi oman panokseni taiteilijoiden hädän hankkeistamiseen: Pystytetään Elielinaukiolle erilaisten liiketoimitilojen ja urbaanin kansalaistoiminnan keskelle Tuntemattoman taiteilijan muistomerkki. Sen juurelle voisivat valtiovieraat laskea juhlavasti seppeleitään.