Urheiluhullut Radio Suomi 24.10.2022
Musiikissa kutsutaan amatööreiksi niitä, jotka harrastavat musiikkia itse soittamalla tai laulamalla. Heitä on omituisen vähän siihen nähden, kuinka kattava ja aktiivinen on maamme musiikkiopistoverkosto. Amatöörit korostavat sanan alkuperää, joka liittää suuren rakkauden asiaa kohtaan: amatööri rakastaa tekemäänsä asiaa ja tekee sitä vapaa-ajallaan eikä työkseen.
Amatöörit tulevat samasta putkesta kuin ammattilaiset. He ovat ikään kuin jakojäännös siitä prosessista, jossa tehdään ammattimuusikoita ja huippu-urheilijoita. Mehän tiedämme, että haalimalla kokoon mahdollisimman suuren massan saatamme onnistua kehittämään muutaman huippuyksilön. Tätä amatöörimassaa siis tarvitaan ammattiviihteen mahdollistamiseksi.
Koska kaikki tietävät, että urheilun ja musiikin harrastaminen läpi elämän on ihmiselle hyväksi, siihen kannustetaan. Mutta kannustetaanko lapsia amatööreiksi? Eipä tietenkään, koska tavoitteellinen kasvatus keskittyy ammattilaisiin. Soittoharrastus tyrehtyy, kun pitäisi harjoitella enemmän ja ohjelmisto muuttuu vaikeammaksi. Urheilussa on kyse samasta asiasta, mutta karsinta on julmempaa. Hitaat, pienet, lyhyet, heikot, arat ja vuoden lopussa syntyneet putoavat kyydistä, kun valmentaja valitsee voittajajoukkuetta. Mihin nämä pois potkitut sitten siirtyvät? Yleensä tietokoneen äärelle, luurit päässä.
Tai jos 11-vuotias haluaa aloittaa uuden harrastuksen, pelata jääkiekkoa tai soittaa viulua, mihin hän voi mennä? Käytännössä ei mihinkään, ellei itsekseen opettelemaan ja harrastamaan, sillä 11 vuotta on ammattiin tähtäävässä kasvatuksessa aivan liian myöhäinen ikä aloittaa yhtään mitään. Viisivuotiaista me koulimme tulevat ammattilaiset eikä muista ole niin väliä.
Puhumattakaan meistä ikäihmisistä. Me olemme harrastuksissa sen vankeja, mitä vanhempamme meille lapsuudessa syöttivät. Ei 59-vuotias voi aloittaa enää uutta harrastusta, ellei sitten joogaa, vesijumppaa ja ukulelen rämpytystä omin päin netistä.