Urheilupolitiikka

Urheiluhullut Radio Suomi 19.4.2022

”Se on hiljaista ja näkymätöntä työtä, ja siksi se ei kiinnosta ketään.”

Yhteiskunnassa on kahdenlaisia asioita: vakavia ja kevyitä. Vakaviin kuuluvat ikävät asiat, sellaiset kuin talous, sosiaali- ja terveystoimi, kasvatus ja koulutus, verotus ja lainsäädäntö, ja onneksi politiikka hoitaa kaiken sen, jotta kansa voi keskittyä hauskoihin ja kevyisiin asioihin, joita ovat urheilu ja kulttuuri.

Suomessa on ollut vuodesta 1970 toinen ministeri opetusministerin apulaisena ja vuonna 1999 tämä pikku apulainen sai tittelikseen kulttuuriministeri. 2000-luvulla titteli on vaihtunut tiuhaan, ja niin tämä kevytministeri on ollut kulttuuri- ja urheiluministeri, kulttuuri- ja asuntoministeri, ellei peräti Eurooppa-, kulttuuri- ja urheiluministeri. Nykyinen titteli on tiede- ja kulttuuriministeri, eikä tehtävässä ole viihtynyt kukaan kokonaista vuotta, ja siksi sitä hoitelee nyt jo tämän hallituksen neljäs tiedettä ja kulttuuria rakastava harjoittelija, jonka nimeä emme enää jaksa opetella. Ja tosiaan, vaikka tehtävä on tiede- ja kulttuuriministeri, harjoittelevan tilapäisministerin tehtäviin kuuluu myös urheilu. Turhakeministeriön nimilistasta on turha etsiä kokeneita politiikan konkareita, niitä, jotka ovat päässeet kaikkien pisimmälle urallaan.

Menestyneet poliitikot peittävät visusti aktiivisen kiinnostuksensa urheiluun ja kulttuuriin. On hyvä kertoa harrastavansa lentopalloa, naisvoimistelua, uintia, luistelua ja pallopelejä, mutta sen syvemmälle ei pidä kevyisiin asioihin kajota. Sillä kuka ottaisi vakavasti valtiohenkilön, joka istuskelee pesäpallo-otteluissa, matkustelee arvokisoissa hassuissa urheilufanivaatteissa ja nostaa maljan oopperan väliajalla tai taidenäyttelyn avajaisissa? Ei kukaan, sanovat nyt jo eläkettä viettävät poliitikot. Urheilussa ja kulttuurissa on aina vaarana tahriintua, ja sitä ei menestyjä halua.

Mutta jos poliitikkoa kiinnostaa kansainvälisyys, on oikoreitti huonolla englannilla toimiviin yhteistyöelimiin urheilu. Ensin lajiliitto, sitten arvokisojen järjestelytoimikunnat ja olympiakomitea ja jo ollaan siellä missä isot pojat. Koska urheilu on markkinatalouden pyörittämää viihdettä, urheilupoliitikko on sopivasti rahan keskellä, mistä on hyötyä niin urheilulle kuin poliitikolle. Kisamatkat ovat mukavia ja siellä urheilujohtaja verkostoituu, istuu itseään suurempien vakavien valtiomiesten vieressä ja kannustaa veljellisesti urheilijoita.

Tämä kuva on väärä. Urheilun ja kulttuurin taustalla tehdään oikeita töitä. On paljon asioita, joihin yhteiskunta vaikuttaa myös näissä kevyissä pilipalihommissa, eikä se ole vain rahan haalimista ja jakamista. Se on hiljaista ja näkymätöntä työtä, ja siksi se ei kiinnosta ketään. Ja koska urheilu- ja kulttuuripoliitikon julkinen kuva näyttää naurettavalta edustamiselta ja itseään kuuluisampien rinnalla siipeilyltä, pahimmillaan likaiselta peliltä tai amatöörin koheltamiselta, tätä työtä ei halua hoitaa kukaan itsensä vakavasti ottava poliitikko.

 

 

Jaa linkki:
© 2024 minnalindgren.fi. All rights reserved.